RADGOLL - KISSA HURMAA SINISILLÄ SILMILLÄ JA PEHMEÄLLÄ ULKOMUODOLLA
Ragdoll on kissa, joka hurmaa omaa lemmikkiä etsivän yleensä sinisillä silmillään ja pehmeällä ulkomuodollaan. Ragdolleille tyypillisintä on kuitenkin niiden luonne. Ragdollit ovat rauhallisia, seurallisia ja syvästi ihmiseen kiintyviä. Ne ovat aina siellä, missä ihmisetkin ovat, ja osallistuvat kaikkeen, mitä perheessä tehdään. Ne ovatkin luonteeltaan enemmän koiranpennun kuin kissan kaltaisia ja kiintyvät syvästi perheeseensä.
Ragdoll -kissa
Ulkonäkö
Ehkä huomattavin yksityiskohta ragdollissa on sen siniset silmät. Väristä ja kuvioinnista riippumatta ragdollin silmien tulee olla kirkaan siniset – mitä tummempi väri, sen parempi. Turkki on puolipitkä, kaunis ja silkkinen. Pituudestaan huolimatta turkki on helppohoitoinen, sillä se ei takkuunnu helposti. Ragdollien rotutyypillinen ulkonäkö syntyy leveän kolmion muotoisesta päästä ja hieman etukumarasta asennosta.
Ragdoll on myös erittäin koiramainen kissa, se mm. rakastaa noutamista ja sille voi opettaa erilaisia temppuja. Koiramaisuus tulee esille myös siinä, että ragdollin on aina ehdottomasti oltava kaikessa mukana, mitä ikinä teetkin. Niinpä ragdollin muutettua kotiisi et enää koskaan siivoa yksin, et laita ruokaa yksin, et saa käydä vessassakaan yksin tai yleensäkään puuhailla mitään, missä ragdoll ei olisi mukana. Ne kai luulevat jäävänsä taatusti jostakin kivasta paitsi, jos ne eivät alituisesti seuraa jokaista liikettäsi, ihan kuten koiratkin tekevät. Niillä on myös tapana aina maata juuri siinä, missä ne ovat eniten tiellä; esim. oven kynnyksellä, tietokoneen näppäimistön päällä tai yleensäkin paikassa, josta näkee kaiken, mitä kodissa tapahtuu.
Kaiken kaikkiaan ragdoll on tosi mukava, älykäs ja laiska kissa, joka vaatii todella paljon rakkautta ja seuraa. Ragdoll on myös helppohoitoinen kissa ja vaikka sen turkki on puolipitkä, se ei vaadi mitään poppakonsteja pysyäkseen kauniina. Ragdollille on ominaista, ettei sen turkki takkuunnu; se ei tosin tarkoita, etteikö sinun ikinä tarvitsisi tehdä sille mitään,
mutta kevyt harjaus kerran viikossa yleensä riittää.
Lähde: Suomen Ragdollystävät-seura ry. www.ragdoll.fi
Kaikki kissa-artikkelit näet täältä.
Lissä kissoista kertovia videoita löydät myös YouTube kanavaltamme