KEITÄ ME OLEMME?
Lemmikkimedia on lemmikkieläinharrastajille suunnattu sisältöpalvelu. Tuotamme lemmikkiaiheisia videoita yhteistyössä kumppaneidemme kanssa. Parhaimmillaan yksittäinen videomme on saanut jopa 56 tuhatta katselukertaa.
Pyrimme tuottamaan sisältöä monipuolisesti ja käsittelemään erilaisia eläinlajeja aina kissoista ja koirista jyrsijöihin ja akvaariokasveihin. Teemme yhteistyötä sekä alan asiantuntijoiden että tavallisten lemmikkieläinharrastajienkin kanssa.
Tavoitteenamme on tehdä Lemmikkimediasta Suomen johtava lemmikkiaiheisen sisällön tuottamiseen erikoistunut media. Suunnittelemme myös lemmikkiaiheisen TV -ohjelman tuotantoa tulevaisuudessa.
Lemmikkimedian tuottaa DigiScoop Oy
Ps. Kuvakarusellissa pyörii meidän tiimin omat lemmikit!
ALIISA DROZD
tuottaja
Aloitin Lemmikkimedian tuottajana vuoden 2021 alussa. Tavoitteenani on tehdä Lemmikkimediasta kaupallisesti menestyvä, laadukasta sisältöä tuottava kanava. Lemmikkiala on jatkuvassa kasvussa, ja uskon että lemmikkiaiheiselle medialle on kysyntää kaikkien lemmikkieläimistä kiinnostuneiden keskuudessa. Lemmikkiaiheisten sisältöjen suosion kasvun voi nähdä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, ja näen paljon potentiaalia sisältöpalvelussa, joka käsittelee aihetta monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti.
Haluamme tarjota mielenkiintoisia näkökulmia, tietoa ja hauskoja hetkiä lemmikkien parissa.
PERTTI KAIJASILTA
ohjaaja, toimittaja
Lemmikkimedia pyrkii toteuttamaan mielenkiintoisia ja haluttuja sisältöjä lemmikkiharrastajille. Oma tehtäväni on huolehtia tämän sisällön laadusta. Parasta tässä työssä on tietysti kanavamme katsojilta saatu palaute. Kaikkien kannustavien kommenttien lisäksi haluamme kiittää katsojia videoidemme katselusta. Tähän mennessä sisältöjämme on katsottu lähes 2 miljoonaa kertaa ja tavoitamme säännöllisesti jo yli 20 000 alan harrastajaa joka kuukausi. Suuri kiitos siitä kaikille teille. Erityisesti haluamme kiittää niitä kaikkia alan harrastajia, jotka ovat jo esiintyneet videoissamme ja tarjonneet hienoja hetkiä teille kaikille hyvän harrastuksen parissa.
Tervetuloa viihtymään ja tekemään yhteistyötä kanssamme!
ROOSA ZENGER
kuvaaja, leikkaaja
Aloitin Lemmikkimedialla kesällä 2021 kuvaajana. Omassa työssäni antoisinta on ehdottomasti erilaisten eläinten ja ihmisten tapaaminen. Eläimet yhdistää meitä ihmisiä ja luovat meille monenlaisia tunteita. Mielestäni on ihanaa tallentaa ihmisten tärkeitä hetkiä omien lemmikkiensä parissa ja jakaa heidän tarinoitaan samalla myös muille ihmisille. Omassa elämässäni lemmikit ovat lähellä sydäntäni ja siksi onkin ihanaa päästä tekemään työtä niiden parissa.