KOIRANPENTU KEHITTYY HUIMAA VAUHTIA
Koiranpentujen kehitystä on ihanaa seurata. Aluksi pennun askel on hauras ja hidas, mutta jo hujauksessa pentu osaakin jo juosta neljällä tassullaan. Ritva Salmi on kasvattanut belgianpaimenkoiria jo monta vuosikymmentä. Hänellä on kokemusta monenlaisista pennuista. Ritvan mielestä ehdottomasti tärkein asia pennun kehityksessä on pentujen sosiaalistaminen, jotta pennuista kasvaisi hyviä koirakansalaisia.
RAKASTU PENTUIHIN, KATSO VIDEO:


Ritva Salmi
- Black Master’s kennelin kasvattaja
- Yli 30 vuoden kokemus koirien kasvattajana
Jaana Silfver
- Tuleva pentu on neljäs belgianpaimenkoira
- Toivoo pennusta harrastuskoiraa
- Koko perhe odottaa pentua

KOIRANPENTU KEHITTYY MUUTAMASSA VIIKOSSA VILKKAAKSI TEMMELTÄJÄKSI
Noin kahden viikon ikäisenä pennun silmät aukeavat. Sen jälkeen, noin kolmeviikkoisina pennut ovat valmiita tutustumaan ihmisiin. Alkaa vilkas pentuvaihe. Sitten, noin 5 -viikkoisena pennut oppivat juoksemaan. Motoriikan kehitys on vauhdikasta. Pennut leikkivät, tappelevat ja testailevat rajojaan omassa ympäristössä emäkoiran ja sisarusten seurassa.
Kolmen viikon ikäiset pennut alkavat myös syömään muutakin kuin vain emän maitoa. Moni kasvattaja syöttää koirille ravinteikasta kotitekoista ruokaa ”Yrjölänpuuroa”. Siihen tulee vettä, ohraa, hirssiä, tattaria, riisiä, porkkanaraastetta ja jauhelihaa. Pentuja olisi hyvä totuttaa kaikenlaiseen ruokaan – sekä kotiruokaan, nappulaan että märkäruokaan. Näin tulevaisuudessa nirsoilu ei muodosta ongelmaa yhteisessä arjessa. Kotiruoalla tarkoitetaan koiralle soveltuvaa kotitekoista ruokaa, kuten yllämainittua yrjölänpuuroa.
KUUDEN VIIKON IKÄISENÄ KOIRANPENTU ON VILKAS VALLOITTAJA
Kuusiviikkoiselle pennulle ykkösjuttu on leikkiminen ja maailman ihmettely. Sosiaalistaminen on tässä iässä myös tärkeää. Äitikoiran rooli on edelleen suuri, sillä näyttää pennuille mallia käyttäytymisellään. Ihmisten seurassa viihtyvä, kiltti emä toimii pennuille hyvänä malliesimerkkinä. Koiranpentujen tulevat perheet käyvät myös paljon vierailuilla, jotta pennut tottuisivat hajuihin ja uusiin ihmisiin.
Kuitenkin, alle luovutusikäisiä pentuja ei vielä kouluteta erityisemmin. Pennun omia mielenkiinnon kohteita ja taipumuksia voi seurailla ja tarkkailla. Toiset ovat rohkeampia ottamaan kontaktia ihmisiin, ja halu miellyttää saattaa näkyä selvemmin jo pentuna. Toisella taas taipumus nenän käyttöön saattaa ilmetä ja varhaisessa vaiheessa.
Seitsemän viikon ikäinen koiranpentu on luovutusikäinen. Ne lähtevät kotiin kuitenkin vasta sellaisella hetkellä, kun tilanne uudessa perheessä on otollisin esimerkiksi töiden ja muiden sitoumusten kannalta. Uudessa kodissa on tärkeää heti alusta alkaen jatkaa pennun sosiaalistamista ja totuttamista kaikkeen mahdolliseen, kuten uusiin ihmisiin, hajuihin ja ääniin.
Kun pentu on tottunut enemmän uuteen kotiinsa, on tärkeää laajentaa elinympäristöä ja totuttaa koiraa myös ihmisten ilmoilla olemiseen, autolla matkustamiseen ja kaikkiin niihin mahdollisiin tilanteisiin, jotka omaan elämään, ja pennun elämään tulevat kuulumaan.
Janoatko vielä lisää tietoa?
Tutustu pentujen kasvattajiin Virve Mikkolaan ja Ritva Salmeen täältä
Lisää videoita sekä esittelyjä koirista löydät Lemmikkimedian YouTubesta
Katso muita artikkeleita koirista Lemmikkimedian Koirat-sivulta