OHITUSTILANTEET KOIRAN KANSSA HALTUUN | Arjen tukitoiminnot
Ohittaminen on hyvä ottaa haltuun koiran kanssa. Ohitustilanteet voivat välillä olla haastavia, varsinkin jos vastassa on aggressiivinen koira. Tärkeintä olisi kuitenkin luoda turvallinen ja hyvä luottamussuhde oman koiran kanssa, jolloin ohittamisessa koiran huomio yritetään saada omaan omistajaansa kuin ohitettavaan asiaan.
KATSO VIDEO OHITTAMISESTA:
OHITUSTILANTEET KOIRAN KANSSA OVAT ARKIPÄIVÄÄ
Ohitustilanteet koiran kanssa ovat monelle kokeneellekin koiranomistajalle stressaavia. Ohittaminen on taito, jota tulee ylläpitää jatkuvasti. Kuten myös mm. luoksetuloa, paikallaoloa, vasten hyppimistä, yksinoloa ja käsittelyä, tulee ohittaminen opettaa koiralle pennusta asti. Pennun sosiaalistaminen muihin koiriin on myös tärkeä perusta jatkolle, kun ohittamista alataan harjoittelemaan. Koiran on totuttava siihen, että se kohtaa elämässään myös muita koiria. Ohitustilanteissa on kyse useimmiten pelosta ja jännityksestä, jota koira kokee kohdatessaan esimerkiksi toisen koiran, ohikulkijan tai pyöräilijän. Ohitustilanne koiranpennun kanssa kannattaa ottaa haltuun esimerkiksi niin, että toisen ihmisen tai koiran vastaan tullessa istutaan ihan maahan koiran kanssa ja rauhoitellaan sitä sekä yritetään kääntää sen huomio itseen.

KOIRAN TUNNETILAN YMMÄRTÄMINEN ON TÄRKEÄÄ
Jos aggressiivinen käytös koiran kanssa johtuu koiran jännityksestä tai pelosta, on tärkeää ymmärtää koiran tunnetila ja opettaa sitä rauhoittumaan. Tässä omistajalla on suuri rooli. Ahdistunutta koiraa ei auta se, että omistajaa vetää hihnasta ja tiuskii vihaisena käskyjä kuten ”hiljaa” ja ”ei saa haukkua”.
Ohitustilanteet koiran kanssa saadaan tunnetilan ymmärtämisen ja rauhoittamisen lisäksi kuriin herkkupalkalla. Koiralle on tärkeää luoda mielleyhtymä siitä, että toisten koirien kohtaaminen on mukavaa, ja rauhallisesti onnistuneesta tilanteesta koiraa kannattaa palkata namin avulla. Herkkupalkkion käyttämisessä kannattaa kuitenkin muistaa, että ainoastaan herkkuja ei tulisi käyttää koiran huomion ohjaamisessa muualle. Tällöin koira ei opi haluttua käytöstä, eli rauhassa ohittamista, ja ohittamisessa onnistuminen on ainoastaan sen varassa, saako koiran huomion kiinnittymään namiin.
Onnistunut ohitustilanne koiran kanssa palkitaan
Parhaiten ohitustilanne koiran kanssa onnistuu kun omalla lempeällä äänelläsi ohjaat koiran huomion itseesi ja samalla rauhoitat sen tunnetilaa. Rauhallinen koira palkitaan namilla. Jos tilanne mahdollistaa, voitte rauhallisen tunnelman vallitessa mennä tutustumaan toiseen koiraan, jonka jälkeen voit palkita koiran rauhallisesta ja onnistuneesta kohtaamisesta. Mikäli ohitettava koira on kova räksyttämään, ja omistajalla ei ole tilanne hallussaan, kannattaa keskittyä vain itse kulkemaan rauhallisesti koiran kanssa tilanteen ohi.
Janoatko vielä lisää tietoa?
Sarjan muut osat:
Katso lisää Lemmikkimedian sivuilta: https://lemmikkimedia.fi/
Lisää videoita sekä esittelyjä koirista löydät Lemmikkimedian Youtubesta