orangevalko

KOIRAN KÄSITTELY - Näin onnistut!

Koiran käsittely on asia, johon koira tulisi totuttaa pennusta asti, jotta muun muassa eläinlääkärikäynnit sujuisivat mutkattomammin. Käsittelyä voi harjoitella aluksi hyvittelemällä koiraa rintakehästä ja jatkaa rauhallisin liikkein muualta kehoa, jonka jälkeen voidaan edetä vaativampiin käsittelytoimenpiteisiin.

KATSO VIDEO KÄSITTELYYN TOTUTTAMISESTA:

koiran käsittely

KOIRAN KÄSITTELY ON OLTAVA MIELUISAA

Koiran käsittely ja siihen totuttaminen kannattaa aloittaa jo kun koira on pentu. Käsittelyllä tarkoitetaan kaikenlaisia koiran hoitotoimenpiteitä, kuten kynsien leikkuuta, hampaiden tarkistusta ja koiran kehon läpikäymistä. Koirat, joiden turkki vaatii säännöllistä hoitoa tulisi totuttaa myös asianmukaisiin hoitotoimenpiteisiin. Näitä voivat olla esimerkiksi trimmaus, pesu ja harjaus.

 Koiran käsittely saattaa olla koiralle itselleen epämukavuutta ja jännitystä aiheuttava asia, jolloin totuttaminen kannattaa aloittaa ihan vain oikeanlaisen tunnetilan luomisesta. Omaehtoisuus on avainasemassa, kun koiraa totutetaan käsittelyyn. Koiralle luodaan tällöin tunne, että se pääsee tilanteesta pois mikäli se haluaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että annetaan koiran itse ’valita’ leikataanko kynnet vai ei. Tässä kohtaa palkitseminen on myös suuressa roolissa. Koiralla on vapaus poistua tilanteesta, mutta silloin ei tule palkkaa. Jos leikataan kynsi, tulee palkkaa. Koiran ollessa rento, voidaan edetä pienin askelin kohti käsittelyn päämäärää, esimerkiksi kynsien leikkuuta. Ensin koira palkitaan siitä, että ihminen saa pidellä sen tassua, sitten kynnen esiin ottamisesta ja sitten leikkaamisesta. 

HITAASTI ETENEMINEN AUTTAA

Koiran käsittely ja sen harjoitteleminen kannattaa ottaa pienissä erissä, ja varoa painostamasta koiraa liikaa. Tällöin tilanteesta tulee epämiellyttävä, ja koiran vastustus tähän epämiellyttävään aktiviteettiin kasvaa. Esimerkiksi kynsien leikkuuta kannattaa harjoitella riittävien taukojen ja riittävän hyvien herkkujen avulla, jotta koiran motivaatio osallistumiseen säilyy.

Käsittelyyn totutettaessa koiraa siedätetään asteittain pieneen epämukavuuteen. Harvalle koiralle erilaiset käsittelytoimenpiteet ovat suoranaisesti mitään herkkua, mutta koiran olisi hyvä oppia sietämään erilaisia toimenpiteitä niin, että se ei ahdistu tai stressaannu ylenpalttisesti. Kun koira kokee että esimerkiksi herkusta saatava hyöty on suurempi kuin tilanteen aiheuttama pieni epämukavuus, on se halukas yhteistyöhön. Jos epämukavuus on liian suuri, ei herkkukaan saa koiraa toimimaan halutulla tavalla. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että koiran käsittely ja siihen totuttaminen tapahtuu vaiheittain. 

Janoatko vielä lisää tietoa?

Sarjan muut osat: 

LUOKSETULO 

PAIKALLAANOLO

VASTENHYPPIMINEN 

OHITTAMINEN 

YKSINOLO 

KÄSITTELYYN TOTUTTAMINEN 

Katso lisää Lemmikkimedian sivuilta: https://lemmikkimedia.fi/

Lisää videoita sekä esittelyjä koirista löydät Lemmikkimedian Youtubesta